Pääyhteistyökumppani

Säästö Pankki

Edustus / Seuraava ottelu
Edustus / Edellisiä tuloksia
Muita kolmosen tuloksia
Sarjataulukko / Kolmonen
  1. I-Kissat22|54
  2. Koskenpojat22|47
  3. NoPS22|46
  4. FC Tigers22|44
  5. Härmä22|38
  6. PJK22|36
  7. PS-4421|35
  8. TKT22|32
  9. TPV /221|28
  10. TP-4922|26
  11. FJK22|19
  12. PATO22|14
  13. TP-T22|11
  14. PP-7022|8
Sijoitus, Joukkue, Ottelut, Pisteet

Sarjan voittaja karsii kakkoseen satakunnanpiirin voittajan kanssa. Sarjan 9. karsii kolmosen sarjapaikasta nelosen voittajan kanssa. Sarjassa sijoille 10-14 sijoittuneet joukkueet putoavat neloseen.
D12-pojat

Tänä vuonna FJK 1998 ikäluokka suuntasi kesän pelimatkalleen Wasa Football cupiin ja mainosten mukaan Suomen aurinkoisimpaan Wasaan. Kelit suosivatkin koko reissun ajan tätä todella hienoa reissua. Cupiin osallistui 279 kotimaista ja 20 ulkomaalaista joukkuetta. Turnaus pelattiin 22 kerran ja osanottajia kaikkinensa oli yli 7000, jonka päälle valmentajat, huoltajat ja muut tukijoukot, joten Wasa oli täynnä innokkaita pieniä ja hieman isompiakin ”Messejä, Torreseja, Forlaneja” jne., kun kerran samaan aikaan sattuivat tällä kertaa myös jalkapallon MM kisat.

FJK matkasi turnaukseen Rajalan keltaisella kyydillä kaikkinensa hienolla 15 nuoren pojan ryhmällä, valmentajanaan Porista Forssan seudulle pari vuotta sitten muuttanut nuori lupaava valmentaja Miika Forsten, huoltaja/apuvalmentajana Mr. FJK Pertti ”Sunttu” Sundell ja joukkueen johtajana seuran puheenjohtaja Riikka Koskela (Riikan ja Suntun pojat pelaavat joukkueessa). Rytmiryhmänä kentän laidalla (ja hieman muuallakin) olivat puolestaan poikien mukana Kimmo Katajamäki, Jukka Humalainen ja Immo Sundholm. Lisäksi mukana oli naispuoleista tuki- ja huoltojoukkoa kolme henkilöä.

Majoittuminen tapahtui hyvässä hengessä ja sujuvasti Vaasan ”Hiltonissa” eli Vareskan koulun lattialla, koko sakki yhdessä ja samassa luokkahuoneessa, kylki kyljessä ja välillä päällekkäin ja miten kukin, kuitenkin nukkuen yllättävänkin hyvin neljä yötä erilaisin makuupussi ym. patjaviritelmin. Kuljetukset itse pelipaikalle noin 4 km päähän sujuivat joustavan hyvin paikallisen turnauksen bussipalvelun toimesta. Palvelu niin koululla kuin kuljetuksissakin oli todella hyvää ja toimivaa.

FJK:n pojat pelasivat turnauksessa kaikkiaan 7 ottelua, eli ensimmäisenä päivänä kaksi ottelua, seuraavana päivänä kolme ja päätöspäivinä la ja su, kumpanakin yhden ottelun, joissa pelattiin nousujohteisesti loppua kohden, saaden lopulta saldoksi; 1 voitto, 2 tasapeliä ja 4 tappiota (joista kaksi luvuin 2-1 vastustajan aivan viime hetken maaleilla). Kovatasoisessa turnauksessa saldoa voidaan pitää hyvänä ja pelit olivat kaiken kaikkiaan todella tasaisia ja pojat kehittyneet todella hienosti vuoden aikana, kiitos hyvän valmennuksen.

Pelisuorituksia siivittivät kentän laidalla mainittu rytmiryhmä ja muut huoltajat ja vanhemmat, ja ääntä Forssalaisista lähtikin koko turnauksessa eniten, kannustuksen merkeissä. Reissun muita mieleenpainuneita kohokohtia olivat mm. poikien monet iltatouhut koululla ja mm. pokien kaveriksi koululla noussut ”Ghanan kuningas” alkujaan Kongosta Suomeen kotiutunut nuori pelaaja, jonka kanssa pojat tulivat hyväksi kaveriksi katsellessaan yhdessä Ghanan peliä MM-kisoista (toiselta lempinimeltään Ransu). Mieleen jäivät myös mukava uimarantareissu ja siellä nurmialueella pelailtu paljasjalka beach futis, sekä monet hauskat sattumat ja tapahtumat ja koulun vahtimestari, josta tuli joukkueen ja poikien suuri fani ja ystävä viritellessään pojille TV:n ja videon Maradona elokuvan katsomiseen iltaohjelmana.

Mieleen jäi myös kansainvälisyys ja mm. Virolaisten ja Venäläisten majoittuessa samalla koululla.  Huoltoryhmän kuvioista mieliin jäi Euroopan, ellei maailman rauhallisimman huoltajan ”Suntun” totaalinen (ja ansaittu) kimmastuminen kentän laidalla tuomarille ensimmäisessä pelissä jatkuvista vääristä tuomioista ja tästä seurannut lähes ulosajo. Samaten mieleen jäi valmentaja Miikan syvä pettymys MM-kisakatsomossa hänen suosikkijoukkueensa Argentinan pudottua Saksalle 0-4, jolloin Miika paljastikin luvanneensa juosta maratonin, jos Saksa voittaa maailmanmestaruuden. Myös valmentaja Miikan paidan repeytyminen viimeisen pelin loppuhetkillä oli lähellä, kun pojat johtivat 2-1 ja jännitettiin vastustajan painostaessa, että ei kai vain taas viimeisellä hetkillä käy huono tuuri ja vastustaja pääse tasoihin, jolloin Miikakin jännittäessään uhkasi repivänsä paitansa, jos taas käy huono tuuri …no tällä kertaa siis voitto kotiin ja Miikan paita säästyi. Kaikki kiva kuitenkin loppuu aina aikanaan ja lopulta sunnuntaina sarjan finaalin katsomisen jälkeen lähti väsynyt mutta erittäin hyvä ja hienohenkinen porukka paluumatkalle kohti Forssaa, odotellen taas uusia turnauksia.

Jätä kommentti

Tulevia tapahtumia
  • FJK-MaPs
    Lauantai, 04.09.2010 klo 15:00, Forssa urheilukenttä
    Joukkue: A-pojat
  • FJK-NoPS
    Sunnuntai, 05.09.2010 klo 14:00, Forssa urheilukenttä
    Joukkue: Edustus
  • Ilves Vihreä-FJK
    Sunnuntai, 05.09.2010 klo 14:00, Kaukajärvi
    Joukkue: C-pojat
  • FJK-Ilves Musta
    Sunnuntai, 05.09.2010 klo 17:00, sortohaka
    Joukkue: B-pojat
  • LeKi-futis Valkoinen-FJK
    Tiistai, 07.09.2010 klo 17:30, Lempäälä Säijä
    Joukkue: D12-pojat
Juniori ja KKI Tuloksia
Kommentteja
Uutiskategoriat
Kumppaneita




Voorumi